Muistoja sinusta

Makaan lukitun kylpyhuoneen oven takana. En uskalla katsoa peiliin, mutta vuosien kokemuksella osaan jo arvioida, että vasen silmäni on sinisenkirjavalla mustelmalla koristeltu, selässä on haavoja piiskauksen jäljiltä ja ympäri vartaloa muodostuu mustelmia nyrkkien iskuista.

Ilmassa löyhkää pelko enkä voi olla ajattelematta kuinka sinä, rakas, olet tappanut minut.

Minuutteja, tunteja tai ikuisuuksia aikaisemmin makasin pakotettuna allasi sängyllä. Sinä avasit vyötä ja vetoketjua, minä panin kaiken energiani vastustamiseen. Huusin, kirosin, kiljuin ja anelin kuin eläin. Sinä nauroit kuvottavaa humalaista nauruasi, otit kurkustani kiinni ja uhkasit tappaa, löit vakuudeksi pari kertaa kasvoihin ja revit mekkoani ylemmäs. "Kuka muu sut huolisi, ruma huora? Mihin sä muka voisit mennä? Sä oot mun, älä jumalauta unohda sitä."

Raiskatessasi minusta irti viimeisetkin itsekunnioitukseni rippeet minä katselin kattoa ja toivoin, että olisit toteuttanut uhkauksesi. Kuolemakin olisi tällaista elämää parempi vaihtoehto. En vuodattanut kyyneltäkään, sillä olin tähän mennessä jo hyväksynyt osani. Tiesin että tämän kestettyäni sinä sammuisit ja minä pääsisin kylpyhuoneeseen pakoon.

En ymmärrä, miksen koskaan kävellyt ovesta ulos. Kai minä ajattelin, ettei missään muualla olisi yhtään sen parempaa.

Helvetti, että minä vihaan sinua. Leikittelen varovasti ajatuksella, että voisin potkia sinua painavilla maihareillani kasvoihin. Murskaisin mutaisilla kengilläni hampaat suustasi. Siinäkään ei olisi tarpeeksi. Haluaisin ottaa veitsen ja viiltää sillä arpia ympäri kehoasi, puhkoa silmäsi ja lopulta leikata kuvottavan elimesi irti ja katsoa, kuinka silmäsi laajenisivat järkytyksestä ja suusi ulvoisi tuskasta.

Nujerretun naisen varovainen unelma kostosta. Ajatus on kaikessa säälittävyydessään niin koominen, että alan nauraa. Yksin hotellin parisängyllä istuessani nauran avuttomana tuskaani piiloon. Pahinta on, etten koskaan pääse sinusta irti. Ytimissä saakka tuntuva aavesärky ei koskaan katoa.